Sukujuhlat Suomussalmella 8.-9.7.2023

JUHLAPUHE
Elina Pyykkönen, os. Tauriainen
sukuseuran puheenjohtaja

”Mistä olet kotoisin?”

Minut yllätettiin tässä taannoin kauppaan mennessäni. Kaksi tuttua vanhaa miestä halusivat tietää
mistä olen kotoisin. Toinen väitti minun olevan Kuhmosta ja toinen sanoi tietävänsä varmasti, että
olen Suomussalmelta. Siinäpä kysymys, vastasin. OIen syntynyt Kuhmossa, mutta isänisä on
Suomussalmelta ja itsekin olen asunut siellä pariinkin otteeseen.

Olin monta kertaa ajatellut kysymystä ja joka kerta olen palannut ajatukseen ukista, jota en ole koskaan tuntenut, mutta kuitenkin tiedän hänestä melko paljon. Sukuasiat olivat nuoruudessani setien ja tätien perheet, joiden kanssa oli tiivis kanssakäyminen, oltiin kuin omaa perhettä kaikki yhdessä. Lapsuuteni, jonka 7-vuotiaaksi asti vietin perheeni kanssa Kuhmossa isänäiti, mummu, oli tärkeä henkilö
kaikessa. Isän työn perässä kierrettiin melkoinen ympyrä Etelä-Suomessa palaten
kuusikymmenluvun lopulla Suomussalmelle. Muistan niiltä ajoilta kun vieraat ihmiset tulivat
kysymään isältä, että tulitkos selvittelemään suvun asioita. Mitä ne sellaiset asiat olivat ja miten ne
meitä kosketti, koskettipa kuitenkin.

Vähitellen tulivat tutuiksi Kortteen väki, Puppolaiset, Arvon porukka, Salonsaarelaiset ja tietenkin
Toivo ja Tauno Tauriainen ja heidlin perheensä. Vähitellen alkoi avautua aivan uusi maailma uusien
sukulaisten kanssa. Löytyi Jaffet-ukin lapsuuden ajan ihmisiä ja paljon tietoa ukin elämästä. Kuinka
ukki pienenä poikana oli menettänyt sisarustensa kanssa vanhempansa kaameassa
hukkumisonnettomuudessa Pärsämönlahdella ja kuinka he kaikki sisarukset olivat joutuneet
huutolaisiksi vieraiden ihmisten hoidettavaksi ja menettäneet kotinsa. Tapaus oli niin traaginen, että
siitä oli lehtikirjoitteluja useassa lehdessä, Dh. Oulun puolessa Kaiku-nimisessä lehdessä.
Huutolaisperheet olivat sukulaisperheitä, mutta kuitenkin sisarusten oli sopeuduttava vieraiden
ihmisten hoiviin.

Tämä tapaus liittyy hyvin vahvasti sukuseuran alkuun. Jaffet-ukin sisarusten lapset tulivat etsimään
sukujuuriaan Suomussalmelta ja näin kanssakäyminen Oulun sukulaisten kanssa alkoi. Keräsen
veljekset ja sisarukset miehineen ja vaimoineen ja isäni Niilo Tauriainen päättivät, että järjestetään
sukujuhlat ja aletaan kerätä tietoa sukujuurista. Ensimmäinen sukukokous pidettiin Suomussalmen
seurakuntasalissa vuonna 1973. Silloin päätettiin, että tavataan sukukokouksien merkeissä kolmen
vuoden väilein akselilla Suomussalmi-Kuhmo-Oulu.

Mutta se, miten Jaffet-ukin kotipaikan löytyminen itselleni merkitsi, oli melkoinen tunnevyöry. Olin
mennyt naimisiin ja olimme mieheni kanssa ensi kertaa hänen hyvän ystävänsä luona kylässä.
Ystävä oli maanviljelijä ja sivusta kuulin, kuinka hän kertoi viljelyksistään Karjolahden rantamilla.
Karjola, Karjonniemi, samaa Pärsämönrantaa. Kysyinkin häneltä, että omistatko oikeasti
Karjonniemen. Hän oli tullut sukupolvenvaihdoksen myötä isännäksi vaimonsa vanhempien
luopuessa tilanpidosta. Hän puhuu ukkini kotitilasta, jonka ukki ja sisaruksensa olivat menettäneet
Suomussalmen kunnalle huutolaispalkkioista vanhempiensa hukkumisonnettomuuden jälkeen.
Miehen ystävä ja hänen vaimonsa olivat heidän tietojensa mukaan tilan neljänsiä omistajia. Siis
minä olin käymässä ukin kotimailla!

Se tunne sai aikaan uteliaisuuden sukuasioita kohtaan. Jaffet-ukki jäi orvoksi taaperona ja hänen
kasvuympäristökseen tulivat Puppo ja Arvo vuorotellen. Siellä lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt
Jaffet halusi nuorena miehenä Ouluun sisarustensa luo. Kerrotaan hänen tehneen itselleen sukset ja
niillä hiihtäneen Ouluun sisarustensa luo. Siellä hän pääsi kisällinoppiin johonkin verstaaseen, sai
suutarin opin ja ammattinimikkeekseen jalkinetyöntekijä, Oulusta löytyi myös puoliso Saimi ja
yhteiselo alkoi. Serkkuni Juhani kirjassaan Jaffet ja Saimi kirjoittaa, että monista kohtalon hänelle
antamista koettelemuksista huolimatta Jaffet selviytyi jaloilleen, rohkeni siirtyä kotoseudultaan
uusien mahdollisuuksien äärelle. Nuoripari muutti Kuhmoon.

Liekö isäni saanut näitä rohkeuden siemeniä verenperintönä, koska hän poikkesi toisista veljistään
siinä ettei pysynyt synnyinseudullaan koko elämäänsä vaan, kuten jo aikaisemmin kerroin perheeni
muuttaneen isän työn perässä useaan kertaan. Melkoinen rämäpääkin isä tuntuu olleen nuorempana.
Isot veljet kannustivat nuorimmaista, mm. Kalle oli niin huolissaan Niilo-veljestään, että patisti
tämän Mieslahden kansanopistoon, että ”tämä oppisi vaikka taikinapyttyjä ja sahanpäitä
tekemään”. Monenmoinen kädentaitaja isästä tulikin, mutta tunnepuolella aina säilyi koti-ikävä
synnyinseudulle läpi elämän. Sukututkimusharrastus sitoi isä-Niilon suvun juuriin hyvin vahvasti.
Ajattelen nyt, että meistä sisaruksista olen perinyt isäni rämäpäisyyden ja uteliaisuuden ja
helppouden tutustua uusiin asuinsijoihin ja uusiin ihmisiin. Myös minä olen kiertänyt perheeni
kanssa Etelä-Suomen ympäri omien ja mieheni töiden perässä. Samalla tavalla etsien uutta ja
parempaa, mutta ikävä synnyinseudulle on kuitenkin vetänyt pisimmän korren. Ja oma paikka on
löytynyt Kuhmosta.

Sukukokouspaikatkin ovat kiertäneet ympäri Suomea sukututkimuksen laajetessa. Samoin
sukukokouksen ohjelmasisältö on laajentunut yhteisten retkien ja erilaisten illanviettojen ansiosta
tutustuaksemme paremmin toisiimme. Sukututkijamme Juhani Tauriaisen asiosta meillä on tänä
päivänä käytettävissä paljon tietoa sukumme vaiheista. Unohtamatta muitakin sukumme tutkijoita, jotka omalta osaltaan ovat tuoneet tietoa käytettäväksemme. Sen tähden nämä sukutapaamiset
ovatkin tärkeitä. Sopivin väliajoin saa päivittää omaa tietämystään suvusta, tavata tuttuja ja miettiä
yhdessä kuinka voisimme tätä arvokasta perintöä kertoa jälkeläisillemme.

Hyvät sukulaiset, meillä on arvokas perintö, sukututkimus, jaettavaksi. Mietittäväksi millä tavoin
saamme nuoremme osallistumaan tapaamisiin. Tänä päivänä kun ei oikein tiedä mitä
tulevaisuudessa oikein tapahtuu maailmalla. Päivittäin saa seurata uutisia viestintävälineistä ja
ihmetellä tapahtumia. On tärkeää tutustua omiin juuriinsa ja ennen kaikkea siirtää sitä tietoa
jälkeläisillemme. Jospa sitä kautta saataisiin innokasta nuorisoa jatkamaan isiemme perintöä ja
saamaan selville mitä tarkoittaa olla sukulainen toiselle ja ennen kaikkea kysyä itseltä mistä minä
olen kotoisin. Jos minulta tänä päivänä kysytään tai kysyttäisiin se sama kysymys mistä aloitin
puheeni niin kyllä vastaisin heti, että Kuhmosta mutta juureni ovat syvällä Suomussalmella.
Päätin puheeni runoon, joka kuvastaa mielestäni erittäin kauniisti menneitä aikoja ja ihmisiä.

Vanhassa ihmisessä on
niinkuin vanhassa talossakin
paljon käytetyn esineen kauneutta.
Kun katson uurteisia kasvoja
tai kun avaan narisevan oven
matalaan pirttiin.
Hiljennyn hartauteen
pysähdyn kuuntelemaan
elämän ääntä.
Menneen elämän ääntä.