Toimintakertomus 1996-1999
Sukuseura on toimintakautenaan 1996-1999 pyrkinyt toteuttamaan päämääräänsä seuraavasti:
- Järjestämällä yhteisiä Sukukokouksia. Viimeisin Sukukokous oli 1996 Kuhmon Lentiirassa.
- Keräämällä ja arkistoimalla sukua koskevaa tietoutta.
- Selvittämällä ja auttamalla suvun jäseniä selvittämään suvun vaiheita, sekä saattamalla tutkimustöiden tulokset jäsenten tietoisuuteen.
- Pitämällä Sukuseurasta jäsenluetteloa.
Sukuseuran puheenjohtajana toimi Elina Pyykkönen. Sukuseuran hallitus on toimintakautenaan 1996-1999 kokoontunut yhteensä viisi (5) kertaa. Kerran Kuhmon Lentiirassa, Jyväskylässä ja Helsingissä, sekä kaksi (2) kertaa Raahessa. Sukuseuran hallituksen jäseninä ovat toimineet:
Hallituksen puheenjohtajana Ismo Tauriainen ja jäseninä Elina Pyykkönen, Samuli Tauriainen, Pauli Tauriainen, Hanna Rytkölä, joka on toiminut myös sihteerinä. Rahastonhoitajana toimi Samuli Tauriainen.
Jäsenmaksu suuruus on ollut toimintakautena 60 mk/jäsen kolmen vuoden jaksolla. Sukuseuralle on hankittu toimintakauden 96-99 aikana Genus2 sukututkimusohjelma ja siihen liittyvä n. 12.000 nimen tietokanta Tauriaisista.
Toimintasuunnitelma
Sukuseura pyrkii toimintakautenaan 1999-2003 toteuttamaan päämääräänsä seuraavasti:
- Järjestämällä edelleen yhteisiä Sukukokouksia. Seuraava Sukukokous on Juhlasukukokous vuonna 2003, sillä Sukuseura täyttää 30 vuotta.
- Keräämällä ja arkistoimalla edelleenkin sukua koskevaa tietoutta.
- Selvittämällä ja auttamalla edelleen suvun jäseniä selvittämään suvun vaiheita, sekä saattamalla tutkimustöiden tulokset jäsenten tietoisuuteen.
- Pitämällä edelleen Sukuseurasta jäsenluetteloa.
- Toimimalla edelleen jäsenmaksutulojen pohjalta
- Lisätä näkyvyyttä mm. Internetin kotisivujen avulla
Raahessa 23.7.1999